Syksy vie ajatuksen lämpimään, menneeseen, kesään. Syksyllä ajattelee tulevaa talvea. Kuinka kylmä ja luminen talvesta on tulossa? Kuinka taas jaksaa pitkät pimeät kuukaudet, kunnes kevät koittaa orastavalla vihreydellään.
Syksyn jälkeen odotellaan joulua. Joulujuhlia riittää useammalle viikolle. Joulua laitetaan kotiin ja vähän naapuriinkin leipomusten avulla. Lahjoja pitäisi metsästää. Omille lapsille ja kummilapsille. Jouluna syödään, levätään ja nautitaan oman perheen sekä sukulaisten läheisyydestä.
Pian onkin uusi vuosi. Uuden vuoden mukana uudet haasteet. Mihin ikinä ne meitä viekään. Jälleen ollaan uuden edessä. Pitäisi osata päättää mikä suunta on oikea. Osaako kukaan antaa viisaita neuvoja. Kukaan ei tee päästöstä puolestasi.
Onneksi pian on kevät. Heräilevä luonto antaa voimaa ja virkeyttä. (Ja siitepölyjä.) Odotetaan koulun loppumista ja kesäloman alkua. Nautitaan lämpimistä kesäpäivistä. Nautitaan lämpimästä merivedestä. Tavataan ystäviä ja sukulaisia. Ollaan yhdessä oman perheen kanssa. Käydään lomareissulla. Tosin se paras loma taitaa olla kotona, kun ei tarvitse huolehtia mistään erikoisesta.
Pian on elokuu. Lapset odottavat malttamattomana kouluvuoden alkua. Uudet haasteet edessä vuoden vanhempina. Vastuu kasvaa.
Kohta ollaankin jälleen tässä. Istun sohvalla. Katson ulkona tuulessa heiluvia vaahteran lehtiä. Luonto näyttää ihmeellisyytensä värien kirjolla. Ihmeellistä.
Kuulostaa helpolle. Sitä tämä kaikki tuskin kenellekkään on?!
Välillä tuntuu, että elää pysähtyneisyydessä. Vaikka kuinka haluaisi siirtyä eteenpäin elämässä, niin jalat tarrautuvat sijoilleen. Ei pääse irti. Tarvitsee ehkä jonkin pienen töytäisyn.
Sitä töytäisyä odotellessa.
~ Pauliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina. Kiitos!