vain siksi, että olen minä

"Valkopohjaiset tennarini läsähtelevät tasaiseen tahtiin mustaan asfalttiin. Askele askeleelta tuttu portti lähestyy. Portin lähestyminen saa vatsan vääntämään. Askeleeni hidastuvat. Siinä se on. Portti, josta en haluaisi mennä sisälle. Luokkakavereiden ja toisten koululaisten äänet vellovat ympärillä. Kaikki tuntuu kaaokselta. Pelottaa, milloin ensimmäinen huomaa. 

Joko nyt, vai nyt. Ei kait tuo tule luokseni. Mitä vastaan hänelle. Kuulostanko typerälle jännittäessäni. Onko vastaukseni lapsellinen. Mitähän toiset ajattelevat, tänä aamuna päälle puetuista, vaatteistani. Onko niissä jotain vikaa. Itse pidän niistä. Äitinikin sanoo, että ne sopivat minulle hyvin. Mutta mitä luokkakaverit sanovat..

Kello soi. Laahustaan viimeisten joukossa sisälle. Kapuan portaat ylös naulakoillemme. Koitan riisua ulkovaattet nopeasti ja kiiruhtaa omalle paikalleni huomaamattomasti. 

"Miksi sinulla on tuollaiset housut", kysyy yksi luokkani tytöistä. En osaa vastata mitään. Samainen tyttö menee toisten tyttöjen luokse ja supattaa heille jotain. Tyttöporukka kääntyy katsomaan minua. Heitä hymyilyttää. Se hymy ei ole hyväntahtoista. Se saa vatsani vääntymään uudestaan. 

Istuudun pulpettini ääreen. Tyhjennän kirjat repusta pulpettiini. 

Huomaan sivusilmällä, että kaksi tytöistä on tulossa luokseni. Toivon opettajan saapuvan pian luokkaan. Ennen kuin nuo tytöt ehtivät pulpettini ääreen. Ei. Opettaja ei ehdi ennen tyttöjä. 

"Oletko aivan varma, että olet tehnyt kaikki läksyt", kysyy toinen tytöistä. "Olisihan se kauheaa, jos luokan hikarilla jäisi jotain tekemättä", toinen vastaa. Koitan olla välittämättä tyttöjen keskustelusta ja piirtelen pulpettivihkooni. "Tulkaa katsomaan mitä hikari piirtää", huutaa toinen tytöistä. "Täällä on hevosia ja kukkia, Aivan lapsellista.", jatkaa toinen tytöistä. Pian ympärilläni on lisää väkeä. Osa naureskelee tyttöjen mukana, osa katsoo piirustuksiani ja poistuu paikalta välittämättä mitään. 

Onneksi opettaja saapuu luokkaan. Tytöt ja muut luokkakaverini siirtyvät omille paikoillensa. Tilanne rauhoittuu. Sisälläni velloo. Mieli on maassa. Taas tätä. Tiedän, että tämä jatkuu välitunnista ja tunnista toiseen. Päivästä ja viikosta toiseen. En uskalla kertoa opettajalle. En uskalla kertoa kotona. Kuinka jaksan."

Edellä oleva teksti on osittain kuvitteellista, mutta valitettavasti siinä on myös totuuden pohjaa. Kiusaaminen voi olla fyysistä tai henkistä. Jokainen kiusaaja kiusaa erilailla ja jokainen kiusattu tuntee kiusaamisen erilailla. 

Me kaikki olemme erilaisia. Meillä kaikilla on erilainen kasvuympäristö. Meillä kaikilla on erilaiset kodit. Meillä kaikilla on erilainen suhde ympärillä oleviin ihmisiin. Edellä olevassa tekstissäni kuvataan koulussa tapahtuvaa henkistä kiusaamista. Joskus jopa tuntuu, että juuri henkinen kiusaaminen on se kiusaamisen pahin muoto. Se saattaa jättää isot ja syvät arvet lapseen/aikuiseen. Niitä arpia täytyy kantaa läpi elämän. Joku voi selvitä pienemmillä arvilla. Arpien silottaminen on vaikeaa. 

Meillä jokaisella aikuisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen. Tapahtuu se sitten päiväkodissa, koulussa, kotona, kotipihalla, kaupungilla... Olkoon kiusaaminen henkistä tai fyysistä. Olkoon osapuolista jompikumpi oma lapsesti tai naapurin lapsi. Kiusaamisessa tulisi olla nollatoleranssi. 

Useissa kouluissa on käytössä erilaisia kiusaamisen vastaisia kampanjoita. Niiden tuella ja avulla kiusaamistapauksia koitetaan saadan ratkottua. Pyritään siihen, että kiusaaja itse ymmärtää tekevänsä väärin. Pyritään myös siihen, että kiusattu osaisi tuoda esille omat tunteensa. Osaisi kertoa, että kiusaaminen tuntuu pahalle. Kiusatun itsetunto painuu entisestään alas kiusaamistilanteessa. Tällöin kiusatun voi olla erittäin vaikea kertoa omia tuntemuksia. Silloin ympärillä olevat toiset lapset ovat tärkeässä roolissa. Olisi erittäin tärkeää, että he puuttuisivat kiusaamistilanteeseen. 

Hyväksytään erilaisuus. Kunnioitetaan toisia ja heidän mielipiteitään. Ollaan kavereita toisille. Tuetaan toisia. Autetaan vaikeissa tilanteissa. 

Rakennetaan parempaa huomista!

"Vain siksi, että olen minä" - haaste on Vaasan alueen bloggareiden yhteinen tempaus kiusaamista vastaan. Tänään 21.10. alueen blogeista löydät erilaisia tarinoita tästä tärkeästä aiheesta - sinua lukijani pyydän jakamaan ainakin yhden osallistuvan blogin haastetekstin. Puhutaan kiusaamisesta, välitetään ja puututaan yhdessä!

Seuraavasta linkistä voit käydä lukemassa muiden vaasalaisten bloggareiden postauksia: http://blogivaasa.blogspot.fi/2014/10/vain-siksi-etta-olen-mina.html



~ Pauliina